Isoisäni Viljam ”Ville” Fennander
syntyi päivälleen 105 vuotta sitten Akseli Fennanderin (1882-1935) ja Anna Aliina
Mannisen (1872-1920) kolmantena lapsena. Isoveljistä Oskari oli tuolloin yhdeksän
ja Kalle kuuden vanha. Perhe asui Vesiniemen kylässä Puumalassa. Akseli-isä oli taitava puunkäsittelijä. Erityisesti hän
oli hyvä veneentekijä; useat talot tilasivat Akselilta soutuveneitä. Akselin
käsissä syntyivät niin reet kuin säilytysarkutkin. Pappa, kuten me lapsenlapset
äidinisääni kutsuimme, kertoikin isästään: "Isäukko teki puusta mitä
halusi, muut mitä osasivat." Suvulla on säilynyt näihin päiviin asti yksi
Akselin tekemä puuarkku. Puunkäsittelytaidot periytyivät myös Villelle, joka teki itse mm. suksia.
Aliina-äiti kuoli Villen
ollessa 8-vuotias. Akseli ei jäänyt kolmen alaikäisen pojan yksinhuoltajaksi,
vaan hän avioitui uudestaan vajaan vuoden leskeyden jälkeen. Toisen vaimonsa,
Iida Maria Malkin (1879-1932) kanssa Akseli sai vielä neljännen pojan, mutta
tämä kuoli jo kaksivuotiaana marraskuussa 1923.
 |
| Kalle ja Viljam Fennander, noin 1920-1921 |
Fennanderin suvussa kulkee
verenperintönä ominaisuus, jota kutsun jäärägeeniksi. Oikein kohdennettuna sitä voi sanoa
sisukkuudeksi, jonka voimin on muutettu uudelle paikkakunnalle ja aloitettu
alusta tai jonka avulla on taisteltu syöpää vastaan vuosikausia. Väärin
kohdennettuna geeni ilmenee kuitenkin jääräpäisyytenä, ja tämä tuntuu etenkin
vaivaavan suvun miesjäseniä. Pappani ja hänen isänsä eivät olleet tässä mikään
poikkeus, kuten seuraava tarina osoittaa.
Ville-pappa kertoi joskus siitä,
miten hän muutti pois kotoa vain 12-vuotiaana. Tämä on siis ilmeisesti tapahtunut vuonna
1924, kun perheen nuorimman lapsen kuolemasta oli kulunut vajaa vuosi.
Ville ei oikein viitsinyt
opetella lukemaan, mistä Iida-äitipuoli häntä jatkuvasti läksytti. Eräänä
iltana oli Iida taas komentanut poikaa harjoittelemaan, siinä kuitenkaan
onnistumatta. Kun Akseli sitten tuli iltamyöhään kotiin, valitti Iida
miehelleen, ettei tämän Ville-poika vaivautunut tekemään koulutehtäviä. Töistä
ilmeisen väsynyt Akseli karjahti silloin pojalleen, että tämän tulisi opetella
lukemaan aamuun mennessä. Jos lukeminen ei aamulla sujuisi, ei poika saisi enää
asua isänsä katon alla, sillä ”tässä talossa kaikki osaavat lukea”.
Pappa kertoi nukkuneensa
yön rauhallisesti, pakanneensa sitten aamulla reppuun vähäisen omaisuutensa ja
lähteneensä pois kotoa – eikä hän enää palannut isänsä talouteen, vaan hankki
elantonsa itse 12-vuotiaasta lähtien, aluksi renkinä ja myöhemmin metsätöillä. Jääräpäisyys ei
antanut pojalla myöten opetella käskystä lukemaan eikä isällä perumaan
suuttuneena lausuttuja sanoja. Metsätöitä isä ja poika tekivät kyllä myöhemmin
yhdessä, kuten sinä huhtikuisena päivänä vuonna 1935 kun Akseli hukkui. Mutta
se on jo toinen tarina.
 |
| Viljam Fennanderin rippikuva |
P.S. Pappa oppi kyllä
lukemaan, ihan omasta tahdostaan, ja hän luki myöhemmin oikein mielellään
paksujakin romaaneja. Hänellä oli myös hyvä laskupää, sillä hän osasi laskea mm. puutavaran kiintokuutiometrit.
